Päijänteen virkistysalueyhdistys

Yhdistyksen säännöt

1 §
Yhdistyksen nimi on Päijänteen virkistysalueyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki

2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää Päijännettä lähivesistöineen alueen asukkaiden yhteisenä, monipuolisena virkistysalueena alueen luontoa, peruselinkeinoja ja maiseman omaleimaisuutta vaarantamatta.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys voi hankkia virkistysalueita ostamalla, vuokraamalla tai hankkimalla niihin käyttöoikeuksia sekä huolehtia niiden hoidosta ja rakentamisesta. Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja jälkisäädöksiä.

3 §
Yhdistyksen kuntajäseniksi voivat liittyä Etelä- ja Länsi-Suomen läänien kunnat.

Yhdistyksen tukijäseniksi voivat liittyä oikeuskelpoiset yhteisöt sekä yksityiset henkilöt, jotka haluavat edistää yhdistyksen tarkoitusperien toteuttamista.

Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.

Jäsen voi erota yhdistyksestä koska tahansa, mutta jäsen vapautuu sääntöjen mukaisista velvotteista eroamisilmoitusta seuraavan kalenterivuoden alusta lukien.

4 §
Kuntajäsenet ovat velvolliset suorittamaan liittymismaksun ja vuosittain suoritettavan jäsenmaksun.

Tukijäsenet suorittavat vuosittain jäsenmaksun.

Kuntajäsenen jäsenmaksuosuus ja liittymismaksuosuus määräytyy edellisen vuodenalun asukasluvun perusteella.

5 §
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluvat vuosikokouksessa valitut puheejohtaja ja vähintään 5 mutta enintään 8 muuta jäsentä. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus ottaa sihteerin ja muut yhdistyksen tarvitsemat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään 2 hallituksen jäsentä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuina, on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.

6 §
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä hallituksen jäsenen tai sihteerin kanssa tai ne henkilöt, jotka hallitus on siihen oikeuttanut, aina kaksi yhdessä.

7 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille helmikuun kuluessa. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausunto hallitukselle maaliskuun kuluessa.

8 §
Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään 14 päivää ennen kokousta lähettämällä kutsu kirjallisena kullekin jäsenelle.

9 §
Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä ennen huhtikuun loppua.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii.

Vaatimus on esitettävä kirjallisesti hallitukselle. Hallituksen on viipymättä vaatimuksen saatuaan kutsuttava kokous koolle.

Yhdistyksen kokouksissa kullakin kuntajäsenellä on yksi ääni kutakin alkavaa edellisen vuodenalun todettua 10 000 asukasta kohti. Tukijäsenillä on yhdistyksen kokouksissa puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä, yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi kokouksen puheenjohtajan mielipide.

10 §
Yhdistyksen vuosikokouksessa on

esitettävä
       1.  tilinpäätös
       2.  toimintakertomus
       3.  tilintarkastajien lausunto

päätettävä
       4.  tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta
       5.  vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
       6.  hallituksen jäsenten lukumäärästä
       7.  hallituksen jäsenten palkkioista ja matkakustannusten korvausten perusteista
       8.  tilintarkastajien palkkioista

valittava
       9.  hallituksen puheenjohtaja ja jäsenet
       10.  kaksi tilintarkastajaa ja näille henkilökohtaiset varamiehet

vahvistettava
       11.  toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio
       12.  kuntajäsenen liittymismaksun ja vuosittain suoritettavan jäsenmaksun suuruus
       13.  tukijäsenten jäsenmaksun suuruus

käsiteltävä
       14.  muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä kirjallisesti ilmoitettava hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

11 §
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.

12 §
Muissa kohdin nuodatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.